tiistai 1. syyskuuta 2015

Googlen uusi ilme

Google on muuttunut paljon 17 vuoden historiansa aikana - tuotteista ulkoasuun. Ja tänään asiat muuttuvat jälleen:
Miksi juuri nyt? Aikoinaan Google oli kohde jonne navigoitiin yhdellä laitteella, pöytätietokoneella. Nykyisin Googlen palveluita käytetään useilla erilaisilla alustoilla, sovelluksilla ja laitteilla. Käyttäjät haluavat Googlen olevan käytettävissä aina ja joka paikassa, laitteella kuin laitteella, oli kyse sitten matkapuhelimesta, televisiosta, kellosta, auton kojetaulusta tai, kyllä, jopa pöytäkoneesta.

Tänään Google julkisti uuden visuaalisen kielen, joka heijastaa paremmin nykyistä todellisuutta ja ilmaisee pienimmilläkin ruuduilla, milloin Googlen ratkaisut ovat toiminnassa auttamassa käyttäjää. Googlen logo on alun perin suunniteltu tietokoneen ruudulle, hakukoneen etusivulle. Nyt Googlen ilme on päivitetty vastaamaan tämän päivän käyttötapoja. Käytämme saumattomasti lukuisia eri laitteita sekä erilaisia tapoja syöttää tietoa (kuten kosketusnäyttöjä, näppäimistöä tai puhetta).

Uusi visuaalinen kieli ei ainoastaan toimi Googlen tuotteiden tunnisteena; se myös ilmaisee milloin Googlen ratkaisut auttavat käyttäjää taustalla. Uudet elementit, kuten värikäs Google-mikrofoni, auttavat tunnistamaan Googlen palvelut ja olemaan vuorovaikutuksessa Googlen kanssa puhuen, kirjoittaen tai koskettaen. Samalla pienelle siniselle g-ikonille sanotaan hyvästit ja se korvataan symbolilla joka on ilmeeltään lähempänä logoa.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun Google muuttaa ilmettään eikä todennäköisesti myöskään viimeinen. Nyt julkaistu päivitys tuo paremmin esiin eri tavat, joilla Googlen palvelut auttavat käyttäjää hausta karttoihin ja Gmailista Chromeen. Olemme pyrkineet säilyttämään Googlen parhaat ominaisuudet - yksinkertaisuuden, selkeyden, värikkyyden ja ystävällisyyden - mutta muokkaamaan ne nykyisen ja tulevaisuuden Googlen tarpeisiin.

Uusi ulkoasu näkyy eri tuotteissa pian. Toivottavasti pidät siitä!


Tamar Yehoshua, VP, Product Management & Bobby Nath, Director of User Experience